Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Mistä nyt voimaa?

 Kävin juoksulenkillä. Yritin tehdä siitä kevyen lenkin, mutta ei juokseminen ole ollut kevyttä ainakaan kolmeen vuoteen. Vaikka miten hitaasti menisin, juoksu on juoksua, ja aika raskasta.  Kolme vuottako siitä tosiaankin on, kun minut ensimmäisen kerran leikattiin. Ajan kulumisesta yht'äkkiä muistan, että kolmen vuoden kuluttua minun on taas haettava töitä - ääh! Saman tien saan itseni kiinni: mistä näitä huonoja ajatuksia nyt tunkee päähäni? Juoksemisenhan piti kääntää ajatukset hyväksi. Täytynee nyt itse muuttaa ajatukseni paremmiksi. Olikohan se niin, että ylämäessä syke nousee ja ajatukset laskee? Kun mäki ja syke kääntyivät laskusuuntaan, ja samalla ajatukset nouseviksi. Nyt juuri ei tarvitse murehtia seuraavan työpaikan löytämistä. Eikä muuten tarvitse murehtia syöpäkasvaimiakaan. Kävin labrassa verikokeessa juuri eilen, ja sain samantien taas vastauksen, jossa kerrottiin, että kaikki on hyvin ja seurantaa jatketaan suunnitellusti. Suunniteltu tarkoittaa tekstiviestimuistut