Mistä nyt voimaa?

 Kävin juoksulenkillä. Yritin tehdä siitä kevyen lenkin, mutta ei juokseminen ole ollut kevyttä ainakaan kolmeen vuoteen. Vaikka miten hitaasti menisin, juoksu on juoksua, ja aika raskasta. 

Kolme vuottako siitä tosiaankin on, kun minut ensimmäisen kerran leikattiin. Ajan kulumisesta yht'äkkiä muistan, että kolmen vuoden kuluttua minun on taas haettava töitä - ääh! Saman tien saan itseni kiinni: mistä näitä huonoja ajatuksia nyt tunkee päähäni? Juoksemisenhan piti kääntää ajatukset hyväksi. Täytynee nyt itse muuttaa ajatukseni paremmiksi. Olikohan se niin, että ylämäessä syke nousee ja ajatukset laskee? Kun mäki ja syke kääntyivät laskusuuntaan, ja samalla ajatukset nouseviksi. Nyt juuri ei tarvitse murehtia seuraavan työpaikan löytämistä. Eikä muuten tarvitse murehtia syöpäkasvaimiakaan. Kävin labrassa verikokeessa juuri eilen, ja sain samantien taas vastauksen, jossa kerrottiin, että kaikki on hyvin ja seurantaa jatketaan suunnitellusti. Suunniteltu tarkoittaa tekstiviestimuistutusta puhelimeeni vuoden kuluttua. Käyn taas verikokeessa, ja tuskin ehdin kotiin, kun saan vastauksen, jossa aina kerrotaan, että kaikki on hyvin. Onpa mukavaa.

Kun arki muuttuu tavalliseksi

Silloin tahtoo unohtua, että pienistä asioista kannattaa olla tyytyväinen. Niistä saa voimaa. Vaikka siitä, että auringonlaskussa on joskus hämmästyttävän kauniit värit. Katsokaa vaikka, tämän kuvan minä nappasin ikkunastani eilen illalla:

Joku toinenkin saattaa miettiä mistä löytäisi voimaa kohdata vaikeuksia

Olen ilmoittautunut Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen vapaaehtoiseksi vertaistukihenkilöksi. Yhdistys on kouluttanut minua ja muita vertaistukihenkilöitä sitä varten. Vielä ei ole ilmaantunut ketään tukeani kaipaavaa. Ajattelin kuitenkin, että mielelläni voin kulkea hetken matkaa mukana, jos joku vaikeuksissaan niin toivoo. Nyt kun minulla on kaikki hyvin. Saattaa olla, että siitäkin saa voimaa. Ei toisen ahdingosta, vaan jos voi olla toiselle hetken ihminen, joka kuulee ja kuuntelee.