Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Kisatunnelmaan

  Miten käy virittyminen kisatunnelmaan, kun ei ole kisaa? Ainakin edessä olevan matkan pituus saa aikaan sopivasti perhosia vatsanpohjaan. Vaikka sanotaan, että matka ei tapa, vaan vauhti, niin lähden kyllä taittamaan matkaa tuntien kunnioitusta jokaista edessä olevaa kilometriä kohtaan. Karhunkierrokselle sitten ensi vuonna Toukokuulle varatun leikkauksen takia Karhunkierros jää minun osaltani ensi vuoteen. Lähdemme 55 kilometrin retkellemme kolmestaan Paimiosta. Minulla on mukanani tutusta lenkkiporukasta Marika ja Pasi. Molemmilla on kokemusta pitkistä juoksumatkoista ja poluilla juoksemisesta, ja molemmat ovat hauskaa juoksuseuraa. Lenkkikaverini ovat suunnitelleet meille reitin, he tuntevat Paimion juoksumaastot kuin omat taskunsa. Minun tarvitsee siis vain valmistaa itseni ja kaikki se, mitä voin kuvitella juoksussa tarvitsevani.  Reitti on suunniteltu juostavaksi kolmessa kierroksessa, jotka kaikki käyvät lähtöpaikan kautta. Silloin voimme käyttää lähtöpaikkaa huoltopiste

Aikalisä

Sain leikkausajan TYKSiin. Seuraava leikkaus on 20.5. Toivottavasti se on elämäni viimeinen leikkaus, sillä nyt tuntuu, että alkaa jo riittää sitä lajia. Samalla olen hyvin tietoinen siitä, että vaikka sairastumiseni olikin pelkkää huonoa tuuria, olen myös onnekas. Kasvain havaittiin ajoissa ja saatiin kokonaan poistetuksi. Ennusteeni on valoisa. Niin ei todellakaan ole kaikkien suolistosyöpään sairastuneiden kohdalla, kun tiedämme, että paikallisesti levinneeseen syöpään sairastuneistakin joka kolmas kuolee viiden vuoden kuluessa sairauden toteamisesta. Tutkimusta tarvitaan, ja siihen tarvitaan rahoitusta. Minä otan nyt aikalisän Sairaanhoitajan soitettua ja ilmoitettua tuon leikkausajan, en ensin tiennyt, mitä siitä ajattelen. Olin hiljattain suunnitellut, ja sanonut ääneenkin, että jos leikkaus tulee vielä ennen NUTS Karhunkierros -tapahtumaa, haluan siirtää sen myöhemmäksi. Siis leikkauksen. Vaan enpäs sanonut mitään. Ajattelin, että vai niin, vai sillä tavalla olette suunnitel