Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Pitkä juoksu on juostu

  Toivottavasti niitä tulee vielä monta, monta lisää. Oli se niin kivaa, ja sitä on hauskaa muistella. Siirsin ilmoittautumiseni Karhunkierrokselle ensi vuoteen, ja siitä on mukava haaveilla jo nyt. Kun juoksee, silloin on kaikki hyvin, eikä mikään ahdista. Marraskuiset tunnelmat palaavat mieleeni Nyt ahdistaa. Sain äsken TYKSistä tekstiviestin, jossa muistutettiin leikkausajasta ensi viikolla. Kääk! se on jo ensi viikolla. Olen luullut ja uskotellut itselleni, että yhtään ei tunnu missään, menen sinne niin kuin aina ennenkin. Äkkiä tajusin, että eipä huvittaisi. Olisi paremminkin huvittanut olla ihan terve. Ei mitään tällaisia ylimääräisiä harmeja ja hankaluuksia, kiitos. Ajatusten voima Tulee jostain kumman syystä mieleen yltiöpositiiviset neuvot, että elämässä voi saada mitä vain uskaltaa haluta. Kunhan osaa pyytää. No ei, ikävä kyllä. Ihan niin hyvin ei ajatuksen mahtava voimakaan toimi. Jotenkin niin sen pitäisi kuitenkin toimia, että asenteella voi vaikuttaa siihen, m...

Voittajafiiliksissä!

                                   Kuva: Marika Tauriainen                                  Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, minulle tuli pakottava tarve kiristää aikataulua pitkän juoksun suhteen. Samalla osallistumiseni NUTS Karhunkierros -tapahtumaan siirtyi ensi vuoteen. Sen takia NUTS-tunnus on poistettu keräyskampanjan Facebook-ryhmästä. Keräys toteutuu kuitenkin kuten on suunniteltu, ja osallistumisaikaa on vielä toukokuun loppuun saakka. Muistathan osallistua, ja haasta kaveritkin mukaan! Sunnuntaina heti vapun jälkeen solmimme lenkkitossun nauhat ja pakkasimme juoksuliiveihimme juotavaa ja muuta matkalla tarvittavaa. Osan mahdollisesti tarvittavista huoltotarvikkeista jätimme lähtö- ja maalipaikalle, jonka kautta kuljimme kaksi kertaa. Reittimme oli jaettu ka...