Toivottavasti niitä tulee
vielä monta, monta lisää. Oli se niin kivaa, ja sitä on hauskaa muistella. Siirsin
ilmoittautumiseni Karhunkierrokselle ensi vuoteen, ja siitä on mukava haaveilla
jo nyt. Kun juoksee, silloin on kaikki hyvin, eikä mikään ahdista.
Marraskuiset tunnelmat palaavat mieleeni
Nyt ahdistaa. Sain äsken TYKSistä
tekstiviestin, jossa muistutettiin leikkausajasta ensi viikolla. Kääk! se on jo
ensi viikolla. Olen luullut ja uskotellut itselleni, että yhtään ei tunnu
missään, menen sinne niin kuin aina ennenkin. Äkkiä tajusin, että eipä
huvittaisi. Olisi paremminkin huvittanut olla ihan terve. Ei mitään tällaisia
ylimääräisiä harmeja ja hankaluuksia, kiitos.
Ajatusten voima
Tulee jostain kumman
syystä mieleen yltiöpositiiviset neuvot, että elämässä voi saada mitä vain
uskaltaa haluta. Kunhan osaa pyytää. No ei, ikävä kyllä. Ihan niin hyvin ei
ajatuksen mahtava voimakaan toimi. Jotenkin niin sen pitäisi kuitenkin toimia,
että asenteella voi vaikuttaa siihen, miten asioihin (siis lähinnä
vastoinkäymisiin) suhtautuu. Parasta yrittää kammeta se asenne nyt oikeaan
asentoon. Ei sekään aina mene ihan helposti. Kun huomaa pelkäävänsä tai ahdistuvansa,
on helppo lietsoa itsensä syvälle pimeisiin tunteisiin. Tällä en tarkoita, että hankalia tunteita
pitäisi kieltää. Ei, niillä on kyllä paikkansa, niiltä ei voi elämässä välttyä,
eikä ole tarkoituskaan. Vaan ei ole hyvä itseään hylätä hankalien asioiden
keskelle. Jos tuntee kaipaavansa lohdutusta tai rohkaisua, silloin voi miettiä,
miten parhaiten itselleen soisi sen, mitä eniten tarvitsee. Niinhän sitä tekisi
parhaalle ystävälleenkin. Pitäisi kädestä, halaisi, sanoisi ehkä, että on ihan
hyvä tuntea se, mitä tunteekin. Läheisten tuki on silloin äärettömän tärkeää.
Kaikki on aika hyvin – minulla
No joo, eihän minulla
oikeasti ole mitään hätää enää. Opin kyllä elämään uuden fyysisen minäni
kanssa, vaikka se ei ihan samanlaista tule olemaankaan kuin ennen
sairastumista. Minulla on kuitenkin asiat hyvin nyt. Näillä sanoilla minä
itseäni rohkaisin. Juttelin ystävieni kanssa, rauhoitin mieleni. Ei enää ahdista niin pahasti.
Tässä on vielä muutamia
kuvia ilon hetkistä, keväästä, valosta ja onnesta. Sitäkin on paljon tämän
sairastamisen keskellä ollut. Sellaisista saa voimaa. Kaikki tämän jutun kuvat on ottanut poikani Otto Itkonen
Syöpä on yhä vakava sairaus
Olen välillä lukenut kohtalotovereiden
kirjoituksia omasta sairastumisestaan, hoidoista, toivosta ja epätoivosta,
pelosta, kivusta, huolesta. Muistan, että sen takia minä tätä kampanjaa olen
tehnyt, että toiset suolistosyöpään sairastuneet saisivat entistä paremman
avun. Enemmän toivoa. Vähemmän huolta. Mieluummin helpotuksen kyyneleitä kuin
surun, ahdistuksen ja menetyksen. Meidän etuoikeutemme on auttaa, koska pystymme.
Jotta yhä useampi saisi sanoa itselleen ja läheisilleen: minä selvisin, ja
edessäni on elämäni parhaimmat ajat.
Sinun apuasi tarvitaan
Koskaan ei voi tietää, mitä
kenenkin kohdalle elämän varrella osuu. Ei minullakaan ole ainoatakaan niistä
tekijöistä, joita suolistosyövän riskiä lisääviksi mainitaan, paitsi, että olen
yli 50-vuotias. Sinun lahjoituksesi tutkimukseen on arvokas apu, yhdessä meissä on enemmän
voimaa!
Kommentit
Lähetä kommentti