Oletko joskus toivottanut
voimia jollekulle vaikean asian kanssa kamppailevalle? Tai onko läheisesi
toivottanut sinulle voimia? Vakavan sairauden edessä ainakin minä olen joutunut
kysymään itseltäni mistä niitä voimia löytyisi kaiken läpikäymiseen. Kaiken sen, mistä
ei edes tiedä, ei osaa kuvitella.
Juhannuksen jälkeen viime kesänä sain kuulla sairastavani suolistosyöpää. Monenlaista on mahtunut tämän matkan varrelle. Vaikka kuinka päätin, että elämäni ei saa pyöriä sairauden ympärillä, niin se kuitenkin on ollut koko ajan mielessä ja muuttanut monia asioita. TYKSissä on tullut vierailtua usein, ja kesälomatkin tuli siirrettyä tuonnemmaksi.
Takaiskuista toipumisen tielle
Kolmas leikkaus syksyllä piti olla viimeinen. Good bye syöpä ja TYKSissä
vietetyt päivät ja yöt. Tästä alkaa uusi elämä ja uusi tulevaisuus, niin minä
ajattelin. Silloin juuri sairaalasta kotiuduttuani sattui avautumaan NUTS
Karhunkierroksen ilmoittautuminen, ja monet lenkkikavereistani olivat innolla
lähdössä sinne. Minua ei tarvinnut kauan houkutella – ilmoittautuminen meni
saman tien 55 kilometrin polkukoitokseen Oulankajokilaakson upeissa maisemissa, ja suunnitelmat iloisesta valmistautumisesta lähtivät käyntiin. Vaan
eipä mennyt viikkoakaan, kun minut kyyditettiin ambulanssilla TYKSin päivystykseen
septisessä tilassa. Suolen liitos oli alkanut vuotaa, ja päädyin jälleen
leikkaussaliin.
Henkisesti koin sen aika
musertavana. Sairaalassa vierähti melkein viikko, ja vahvat antibioottikuurit
jatkuivat vielä toisen mokoman kotona. Omasta mielestäni minun piti olla
juoksemassa pitkin metsiä. Vaan ei auttanut, taas piti aloittaa pienistä,
hitaista, varovaisista kävelylenkeistä vahvoihin kipulääkkeisiin nojaten.
Silloin kävi mielessä, että jotain ylimääräistä tukea tarvitaan, jotta
selviydyn 55 kilometrin polkuretkestä ja 1500 nousumetristä vaativassa
maastossa. Voimia sain etsiä tosissani, jotta sain mieleni taas valoisalle puolelle tuon
odottamattoman takapakin jälkeen.
Jokaisella omat tapansa löytää voimaa
Perheen ja ystävien tuki on ollut minulle äärettömän tärkeää. Sen lisäksi olen etsinyt hyvää mieltä minulle rakkaista harrastuksista. Uskon, että meillä jokaisella on oma tapamme käsitellä vaikeita asioita ja omat rakkaat puuhamme tai harrastuksemme, joista nautimme niin paljon, että niihin asioihin uppoutuessamme kaikki näyttää pikkuisen valoisammalta.
Juokseminen on minulle luonnollinen ja ominainen tapa pitää huolta sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnistani. Sieltä löytyy voimani jäljet niin kauan kuin pystyn liikkumaan. Kaikkien ei silti tarvitse juosta. Ei ole väliä, mistä itse kukin voimansa löytää. Tärkeää on vain, että jaksaa etsiä.
Varainkeruukampanjamme suolistosyövän tutkimukseen
Ajatus varainkeruusta juoksemalla on itänyt mielessäni jossain taustalla jo jonkin aikaa. Ei vain ole tuntunut oikealta ajalta tarttua siihen. Ennen kuin nyt.
Niinpä otin yhteyttä Lounais-Suomen syöpäyhdistykseen, ja aloimme yhdessä suunnittelemaan tätä kampanjaa, jolla keräämme varoja suolistosyövän tutkimukseen.
Jokainen voi auttaa
Homma toimii niin, että minä juoksen, sinä lahjoitat. Mikään summa ei ole liian pieni.
Mutta yläraja on kymppitonni 😉. Ohjeet lahjoituksiin löytyy Lounasis-Suomen syöpäyhdistyksen sivuilta https://www.lounais-
Kirjoittelen tänne pieniä tarinoita lenkkipolkujeni ja toipumiseni varrelta. Toivon, että tämän myötä toiset syöpään sairastuneet voisivat löytää oman voimansa jatkaa matkaa sairauden kanssa ja siitä toipumisessa. Mikä kenellekin kohdalle osuu.
Lähdetään yhdessä voiman jäljille, kulje kanssani.
Kommentit
Lähetä kommentti