Kiitokset

 

Varainkeruukampanja suolistosyöpätutkimuksen hyväksi on päättynyt. Haluan kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita. Haluan kiittää myös teitä, jotka olette minuakin viesteillänne ja ajatuksillanne tukeneet. Jokainen euro, jokainen viesti, jokainen hiljaa lähetetty voimahalaus ja -ajatus on ollut tärkeä. Tiedän entistäkin selvemmin, että en ole yksin poluillani.

Kiitän myös Lounais-Suomen Syöpäyhdistystä, siellä Minna Lämsä ja Kati Tilli tekivät suuren työn kampanjan toteuttamiseksi.

TYKSin vatsaosaton kirurgeja ja hoitajia saan kiittää siitä, että syöpä on nyt poissa, ja avannekin on poissa.

Askel kerrallaan

Nyt on vähän aikaa juoksukieltoa. Lääkärin määräyksestä. En tosin pystyisikään hetkeen juoksemaan. Muistan kyllä hyvin sen ilon, kun edellisen leikkauksen jälkeen otin ensimmäiset juoksuaskeleet. Sata metriä taisin peräti pinkaista, kävelylenkkini lomassa, vaikka sattui.

Teen kävelylenkkejä jaksamiseni mukaan, vähitellen pidentäen matkaa. Juhannuksen jälkeen ehkä jo voin alkaa kokeilla miltä juoksuaskeleet tuntuvat. Kunnon rakentaminen alkaa taas pieneltä takamatkalta. Se ilo siinä on, että kehittyminen on yleensä nopeaa silloin, kun aloittaa huonokuntoisena harjoittelemaan. Tähtäimessä on ensi vuoden NUTS Karhunkierroksella 55 km Oulankajokilaaksossa.

Leikkauksesta tulee huomenna torstaina kuluneeksi jo kaksi viikkoa. Toivun ihan odotetusti. Paniikkimieliala vaani minua ennen leikkausta, ei niinkään enää leikkauksen jälkeen. Ehkä kerran taisin sairaalassa ollessani humpsahtaa pelkoni sekaan. Hoitaja Irma auttoi minut sieltä ylös.

Mielen liikkeitä

Tässä toipuessa, kun on aikaa miettiä asioita, niin kaikenlaista tulee mieleen, ja monenlaisia tunteita olen saanut ottaa vastaan. Synkkyyteen en ole tyystin vaipunut, vaikka hetkittäin on tuntunut, että todellinen minäni on jossain matkoilla, jättänyt minut selviytymään muuttuneen olemukseni kanssa. Sanoin sille, että älä jätä minua nyt. Se auttoi.

Nyt tuntuu ihan hyvältä ajatukselta, että vähitellen arki saa tulla tavalliseksi. Kehoni oppii vähitellen toimimaan sieltä ja täältä lyhennellyn suolistoni kanssa. Se sopeutuu kyllä, minun tarvitsee vain antaa sille aikaa.

Mielessäni on selkeytynyt ajatukset siitä, mihin suuntaan haluan elämääni viedä. Millaisia ja toiveita ja unelmia minulla on. Miten aion niitä toteuttaa. Niin kuin vaikka sen, että haistelen kielojen ja syreenin tuoksua. Nautin viime kesänä istuttamani alppiruusun kauniista kukista. Pionitkin ovat täynnä nuppuja. On se hyvä, että saan olla vielä täällä.

Lääketiedettä, onnea ja voimaa

Syövästä selviytyminen ei ole taistelu, eikä siinä auta voima. Se tapahtuu, mikä tapahtuu. Taistelua voi sen sijaan olla käytävä omien ajatusten ja tunteiden kanssa. Jostain syystä olen alkanut ajattelemaan, että minussa taitaa sittenkin olla voimaa selviytyä ties mistä. Jos niin vaaditaan.

 

Kiitos vielä, ja huoletonta kesää! 😘

”Olkoon voima kanssanne”